Aluepäällikkö Ari Moilanen on nähnyt LTR:llä rakennusalan digitalisoitumisen – tärkeintä ei kuitenkaan voi tehdä etänä

 Aluepäällikkö Ari Moilanen on nähnyt LTR:llä rakennusalan digitalisoitumisen – tärkeintä ei kuitenkaan voi tehdä etänä

Aluepäällikkö Ari Moilasella on yhteistä historiaa LTR:n kanssa jo hyvä tovi. Vuonna 2000 firman palvelukseen astunut Moilanen aloitti työnsä toimistoinsinöörin postissa. Kokemuksen ja ammattitaidon karttuessa oli edessä nimitys LTR-Rakennuksen Etelä-Suomen aluepäälliköksi vuonna 2004.

Työssään Moilanen hoitaa esimerkiksi tarjouslaskentaa, sopimusasioita ja hankintaa. Lisäksi hänellä on työpöydällään alaistensa henkilöhallintoon liittyviä tehtäviä. Kaiken toimistotyön ja yrityksen johtoryhmätyöskentelyn ohella hän osallistuu työmaakokouksiin aina, kun aikataulu sallii ja tarve sille on.

”Työnkuvani on laaja ja mielekäs. On mukavaa, kun työt vaihtelevat, eivätkä käy yksitoikkoisiksi”, Moilanen kuvailee.

Digitalisoituminen toi tullessaan sähköpostitulvan

Yli 20 vuoden aikana Moilanen on seurannut paalupaikalta rakennusalan kehitystä. Digitalisaatio on yleistynyt huimasti ja tullut osaksi arkipäivää perinteikkäälle rakennusalallekin. Osittain kehitys on ollut pakon sanelemaa esimerkiksi koronapandemian aikana. Digitalisoituminen näkyy Moilasen mukaan arjessa siinä, että meininki on nykyään hektisempää aiempaan verrattuna:

”Nykyajan sähköpostitulva on ihan uusi juttu. Rakentaminen itsessään ei ole muuttunut, se on edelleen käsillä tehtävää työtä; työmaalla hommat eivät hoidu etänä”, hän pohtii.

Suhdannevaihtelut ovat luonnollisesti näkyneet alan toiminnassa myös paljon.

LTR-Rakennuksella työntekijät ovat muutakin kuin numeroita listassa

Kiireisessä arjessa työilmapiirin merkitys korostuu. Moilanen kehuu LTR:n toimintatapoja: perheyrityksessä päätöksenteko on mutkatonta ja tarvittaessa tukea saa suoraan toimitusjohtajalta.

”Luottamus työnantajaan on syvällä ja hyvästä ilmapiiristä kertovat LTR:n pitkät työsuhteet. Täällä työntekijät ovat muutakin kuin numeroita työnantajan listoilla. Kaikki tuntevat kaikki”, Moilanen kehuu tunnelmaa verrattuna alan kookkaampiin toimijoihin.

Entä kun päivä on pulkassa – miten Moilanen viettää aikaa Nurmijärven toimiston ulkopuolella?

”Kesällä tulee golfattua paljon, talvella sitten muuta liikuntaa. Myös perhe pitää kiireiseinä, sekä kaksi koiraa, joilla riittää virtaa”, Moilanen kertoo naureskellen.